2017 - 2016 - 2015 - 2014 - 2013 - 2012 - 2011 - 2010 - 2009 - 2008 - 2007 - vanhemmat uutiset

Vuosikokous 29.12.2016, Lohjan ABC

Suomen Russponiyhdistys ry:n vuosikokous pidettiin torstaina 29.12.2016 Lohjan ABC:n kokouskabinetissa klo 19:00. Kokouksessa käytiin läpi vuoden 2016 toimintakertomus ja tilinpäätös sekä tehtiin toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2017. Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 on seuraava:
- Osallistuminen Kansalliseen Poninäyttelyyn Ypäjällä 29.-30.7.2017
- Muuta näyttely- ja kilpailutoimintaa käytettävissä olevin resurssein
- Osallistuminen Hevoset-messuille Tampereella 8.-9.4.2017
- Sähköinen jäsentiedotus
- Kuukauden jalostusori nettisivujen aloitussivulle
- Jatketaan ruusukepalkintojen lahjoittamista eri kilpailumuotoihin osallistuville russponeille
- Jatketaan yhteistyötä Suomen Hippoksen, Ruotsin rotuyhdistyksen, Suomen raviponiyhdistyksen sekä PONY:n kanssa
- Pyritään kasvattamaan jäsenmäärää kentän toiveita kuuntelemalla

Vuosikokouksessa jaettiin myös seuraavat vuosittain lahjoitettavat palkinnot:
- Koivukaaren malja 2016: Snälla Lilja (Parhaat pisteet Hippoksen näyttelyissä saanut nuori russ-poni)
- Monzunin Palkinto 2016: Fawn (Parhain pistein kantakirjattu russ-tamma)

Johtokunnassa erovuoroisina olleet Esko Nummi sekä Hanna Taimioja valittiin uudelleen johtokuntaan. Uusina johtokuntaan valittiin Katariina Hämäläinen sekä Sallamari Lindqvist. Johtokunnan järjestäytymiskokous pidetään tammikuussa 2017.

Kansallinen Poninäyttely 2017 Ypäjällä

Tärkeää infoa koskien vuoden 2017 Kansallista Poninäyttelyä: näyttely pidetään 29.- 30.7. Ypäjän Hevosopistolla. Tapahtuma on siirretty pois Vermosta Kuninkuusravien vuoksi. Ensi vuonna on myös Kansallinen Poninäyttelyn 40- vuotisjuhlavuosi, joten mielenkiintoista ohjelmaa on luvassa! Seuraa PONY:n päivityksiä osoitteessa www.poninayttely.com

Ponipöhinät Metsämäen raviradalla 8.10.2016

8.10. yhdistys oli mukana Metsämäen raviradalla pidetyssä Ponipöhinät-tapahtumassa, jossa ravattiin 10 ponilähtöä ja etenkin lapsille oli kaikkea mukavaa ohjelmaa. Suomen Russponiyhdistyksellä oli ständi Toto- hallissa ja päivän paras russponi, Ernst Rivaldo, palkittiin yhdistyksen toimesta!

Vuoden viimeiset poniravit Killerin raviradalla!

Killerillä ravattiin 17.12. vuoden viimeiset poniravit jouluisissa tunnelmissa. Lähtöjä oli kaikkiaan 9, joista b-poneille 3. Ensimmäisessä russilähdössä nähtiin suomalaisen kasvatuksen ylivoimaa, kun Noora Nykänen tyylitteli 3-vuotiaalla Circolla koko lähdön näytöstyyliin. Lähdöstä maaliin saakka johtanut Circo aloitti siis kilpauransa hienolla voitolla aikaan 2.27,3 ja oli tottakai parhaiten sijoittunut Suomessa syntynyt gotlanninruss omassa lähdöstään, joten se palkittiin Suomen Russponiyhdistyksen lahjoittamalla ruusukkeella. Toisessa lähdössä myös General J ja Oona Halme pitivät muut koko matkan takanaan ja parivaljakko kirjasikin ponin ennätyksen uusiin lukemiin 2.12,6. Toiseksi tullut Nea Rantalan suojatti Marley Wee palkittiin lähdön parhaiten sijoittuneena Suomessa syntyneenä russponina ruusukkeella. Kolmannessa russilähdössä nähtiinkin kuinka takamatkalta tullaan rytinällä keulaan: Smedens Andiamo 41 RUSS ja Jenni Rautiainen eivät antaneet 160m takamatkan haitata, vaan viimeisellä takasuoralla ottivat johtopaikan hallintaansa ja voitto tuli ajalla 51,4. Tässä lähdössä parhaana Suomessa syntyneenä palkittiin ruusukkeella 4. sijoittunut Drömmer Lu Art ja Katariina Hämäläinen. Päivän aikana starttasi siis 19 russia, joista 9 oli Suomessa syntyneitä!

Laatuponikilpailu 2016

Snälla Letizia edusti 24.9. russponeja Laatuponikilpailussa Aulangon ratsutilalla. Se oli hienosti 2-vuotiaiden luokan 8/23 ja esteillä sekä rakennearvostelussa luokkansa toinen!

Kansallinen Poninäyttely 2016

Kansallinen Poninäyttely pidettiin 39. kerran Vermon raviradalla 6.-7.8.2016. Monia upeita russeja oli paikalla. Tässä rodun parhaimmisto: Koko näyttelyn Best In Show II: Fuga
Koko näyttelyn paras veteraani: Fuga
VV1 Fuga
VV2 Snälla Lilja
VV3 Fawn
RP-varsa Kotimäen Fred (s. 2016 FIN, i. Allgunnens Valdör, e. Fuga)
RP-nuori Snälla Lilja (s. 2015 FIN, i. Patron, e. Dalsgårds Loredana)
RP-ruuna Aarteen Carlos (s. 2011 FIN, i. Leijan, e. Ila)
RP-tamma Fuga (s. 1997 SWE, i. Quito, e. Beata)
RP-ori Tejas Monzun (s. 1998 SWE, i. Drömprinsen, e. Tejas Monela)
RP-veteraani Fuga
Paras varsaton tamma Fawn (s. 2006 SWE, i. Fanér, e. Pawa)
Paras varsallinen tamma Fuga

Ponikuninkuusravit 2016

Oulussa ravattiin 6.-7.8. ponikuninkuusravit ja ruhtinaaksi kruunattiin jalostusori Smedens Andiamo ja ruhtinattareksi Gudrun Gross! Lisää ponikunikuusraveista voit lukea Hippoksen sivuilta.

Russimestaruus ja valjakkorussimestaruus 2016

9.-10.7. kisattiin russimestaruudesta Capri Tallilla Liedossa. Tänä vuonna mestaruusluokan kouluosuudessa mentiin heB, sillä haluttiin kouluosuuden vaikeutuvan siinä missä esteetkin ratsastajan iän mukaan. Luokat olivat siis seuraavat:
- Superminirussimestaruus: raviohejlma, 20cm
- Minirussimestaruus: heC, 40cm
- Mestaruus: heB, 60cm
Ratsukoiden taso oli hyvä ja mestaruuden itselleen voittivat Riku Lehtonen & Benjamin Capri, Alina Salo & Kotimäen Favorit ja Emilia Salakari & Lilla Lola! Russimestaruuskisoista on myös juttu elokuun Hevoshullu- lehdessä!
Samoihin aikoihin russimestaruuden kanssa kisattiin ensimmäistä kertaa valjakkorussimestruudesta! Kolmipäiväinen kilpailu pidettiin Sipoossa Savijärven kartanolla. Voiton vei Essi Kajander & Ai.Ka. Eifiona! Hopealle ylsi Mia Ventoniemi & Lizalie Miris ja pronssia sai Sallamari Lindqvist & Ai.Ka. Edenella!

Hevoset-messut Tampereella 2016

Tampereen Hevoset-messut keräsivät tänään ennätysmäärän yleisöä messukeskukseen. Suomen Russponiyhditys ry oli myös mukana messuilla ständin ja karsinaponin merkeissä. Karsinassa ollut tamma Fawn ilahadutti yleisöä myös areenalla rotuesittelyissä :)

Oripäivillä 4 russia!

Ponioripäiville ilmoittautuminen on päättynyt ja tänä vuonna mukana on 4 gotlannin russia:
- Duktig 568, 15 vuotias, uusi maahantuonti Ruotsista, jossa saanut 44p.
- Jazza Prins, 3-vuotias
- Kumlaby Modul, 7-vuotias, ennätys 59,4, kolmatta kertaa oripäivillä
- Zidane Zojvide, 5-vuotias, ennätys 2.41,0
Ponioripäivät pidetään Ypäjällä 23.-24.4. Toivottavasti saadaan uusia oriita jalostuskäyttöön!


Helsinki Horse Fair 2016

Russeilla oli hieno viikonloppu Helsinki Horse Fairissa 4. -6.3! Russeja nähtiin kaikkina kolmena päivänä monissa paikoissa; Dadi viihdytti ihmisiä ständimme karsinassa sekä hevoset vs ponit-koulukisassa! Lustig oli mukana shiatsuluennolla sunnuntaina ja Luna Suhonen & Ai.Ka. Cheelia olivat joka päivä mukana valjakkonäytöksissä!